Verkko on yleensä ottaen kaikista näppärin tapa siirrellä tietoja koneiden välillä. Aina se ei kuitenkaan ole käytettävissä tai käsiteltävä datamäärä on niin suuri ettei sitä oikein voi verkkoon laittaa. Tällöin kannattaa käyttää levykkeitä tai muita massamuistimedioita. Toisaalta, jos koneet ovat fyysisesti lähellä toisiaan voidaan apuvälineenä käyttää suoraa kaapeliyhteyttä: molemmista koneista otetaan yksi vapaa sarjaportti ja kytketään ne toisiinsa nollamodeemikaapelilla. Sitten kummassakin tietokoneessa käynnistetään sama tiedonsiirto-ohjelma (esim. IntelliSync97 tai Windowsin oma nollamodeemikaapeliyhteys) ja koneet ovat valmiina kopioimista varten.

Nollamodeemikaapeli

Jos tiedostot ovat suuria tai niitä on paljon ne kannattaa ennen kopiointia ja siirtoa pakata (engl. compress). Parhaimmillaan pakkaamalla voidaan säästää jopa 90% tilaa ja saman verran myös aikaa.

8.1 Tiedon pakkaaminen

Esimerkki käytännön elämästä: pitää lähettää kirjahyllyjä paikasta A paikkaan B. Ne eivät semmoisenaan mahdu auton takakonttiin joten ne kannattaa tietenkin purkaa osiin. VR:lläkin laskutetaan käytetyn tilavuuden mukaan joten tällä säästetään myös rahaa. Kirjahylly siis puretaan, pistetään pakettiin, rahdataan junaan ja toisessa päässä paketti puretaan ja kirjahylly kasataan takaisin alkuperäiseen muotoonsa.

Samaa ideaa käytetään myös tietokoneiden välisessä tiedonsiirrossa. Jos suuri tietomäärä pakataan (engl. compress) ennen sen lähettämistä verkon yli voidaan säästää huomattavasti aikaa. Kerrankin "imuroin" erään 80-megatavuisen toimisto-ohjelmiston internetistä. Tämän lataaminen omalle koneelle pakkaamattomana olisi vienyt 5,5 tuntia mutta pakattuna se mahtui 52 Mtavuun ja näin säästin 2 tuntia. Tiedostojen pakkaamiseen ja purkamiseen meni vain pari kolme minuuttia, joten kokonaishyöty oli mielestäni merkittävä (varsinkin kun pääsin täten nukkumaan paljon aikaisemmin eikä tarvinnut koko yötä valvoskella).

Käytännössä lähes kaikki internetistä löydettävät tiedostot ja ohjelmat ovat valmiiksi pakattuja. Yleisin PC-maailman pakkausmenetelmä on zip (tällä ei ole mitään tekemistä Iomegan valmistaman ZIP- massamuistin kanssa). Tällä metodilla pakattuja tiedostoja voi purkaa ja luoda esim. WinZip-ohjelmalla (löytyy mm. www.tucows.com). Muita menetelmiä ovat mm. arj, lhz ja rar sekä unix-maailman tar ja Macintosh-kulttuurin sit. Nyt näitä formaatteja tuli jo ihan liikaa, riittää että tiedätte, että on olemassa eri pakkausformaatteja. Zip-formaattia tukevat kaikki konetyypit ja usein riittääkin, että osaa purkaa esim. WinZip-ohjelmalla näitä zip-tiedostoja.

Edellä mainitut pakkaustavat soveltuvat tavallisten dokumenttien ja ohjelmien pakkaamiseen. Digitaaliselle äänelle ja kuvalle on kuitenkin olemassa ihan omat pakkausmetodinsa sillä niiden pakkaaminen perinteisin keinoin ei ole kovin tehokasta. Kuvapuolella käytetään yleisimmin gif- ja jpg-formaatteja ja äänessä mp3- sekä RealAudio-pakkausalgoritmeja - jälkimmäistä käytetään mm. internet -radio-ohjelmien lähettämiseen sekä muuhun reaaliaikaiseen ääniviestintään verkon läpi.

8.2 Tietoturva

Joskus halutaan estää ulkopuolisten mahdollisuus päästä käsiksi arkaluontoiseen materiaaliin. Tällöin ensisijainen suojaustapa on estää muiden pääsy käyttämään tietokonetta, jossa tiedostot sijaitsevat. Tämä tarkoittaa sekä koneen fyysisen sijainnin suojaamista että sitä, ettei tietokonetta voi kytkeä lainkaan mihinkään tietoverkkoon.

Jos tämä ei ole mahdollista niin suojattavat tiedostot tulisi tallentaa kryptattuna eli salakirjoitetussa muodossa. Tämän salakirjoituksen purkamiseen tarvittava salasana on vain niiden käyttäjien tiedossa, joilla on oikeus lukea ja käyttää tiedostoja. Erilaisia salausohjelmia on useita ja oikeaa valittaessa tulee muistaa, että USA:ssa laki estää tehokkaiden salaussysteemien myynnin ulkomaille - amerikkalainen salaustuote ei siis voi olla huippuluotettava.

Internet-yhteyksissäkin tarvitaan silloin tällöin hyvin luotettavaa ja tietoturvallista yhteyttä. Erityisesti pankkiasioita hoidettaessa ja luottokortilla maksettaessa on tärkeää, ettei kukaan ulkopuolinen pääse lukemaan lähetettyjä tai vastaanotettuja tietoja (esim. luottokortin numero). Tämä estetään käyttämällä suojattua yhteyttä eli SSL:ää.

Kolmas tietoturvasysteemi on sähköinen allekirjoitus. Se vastaa tavallaan normaalielämässä käytettävää allekirjoitusta mutta se esitetään sähköisessä muodossa. Tällä varmistetaan, että sähköpostin vastaanottaja voi olla varma siitä, että lähettäjä on oikeasti se, kuka hän väittää olevansa.